Kolmas viikko ja hyvin on mennyt kaikki. Meitä on enää jäljellä 8, 3 itävaltalaista lähti kotiin. Norjalaiset lähtee joulukuun alussa ja saksalaiset joulukuun puolivälissä ja itävaltalainen joskus marraskuun aikana. Paikallisilla opiskelijoilla alkaa joululoma kanssa joulukuun puolessa välissä, joten olemme Edwinin kanssa kahdestaan täällä sen jälkeen. Reissussa ollaan joulukuun puolesta välistä siihen asti kun tullaan takas suomeen, mutta joulun ja muutamia yksittäisiä päiviä olemme Lusakassa.
Lauantai on siivouspäivä, pyykkipäivä ja vedenkeräyspäivä. Joten tänää olen taas herännyt ennen seiskaa ulkoota kuuluvaan meluun, kun yöt on niin kuumia et on pakko nukkuu ikkunat auki. Joten kymmeneen mennessä olin siivonnut huoneeni, pessyt pyykit ja tiskit, koska keittiöstä tuli vettä (aamuisin tulee vettä keittiöstä parin tunnin ajan, joten silloin on tehtävä kaikki johon tarvitsee vettä). Jokin verran täyttelin vesipulloja ja astioita, mutta en kovin paljoa koska täytin ne eilen sekä viime viikonloppuna niin nyt on jonkun muun vuoro.
Täällä on Dutch market, kerran kuussa, joka viimeinen lauantain, jossa myydään samoja tavaroita kuin muillakin marketeilla, mutta joitakin erikoisuuksiakin kuten krokotiiliin nahasta tehtyjä vöitä, koruja ja laukkuja sekä elefantin nahasta tehtyjä laukkuja ja lompakoita. Mitään en ostanut olin vaan katselemassa, koska vielä on täällä jäljellä yli 2 kk, joten aikaa on ostaa joululahjoja ja tuliasia. Täällä on tosi hienoja puisia käyttötavaroita, kuten kulhoja ja ottimia sekä tietysti eläimiä ja patsaita. Kankaita ja kankaista tehtyjä esineitä ja tavaroita on kanssa paljon sekä erittäin hienoja tauluja.
Tämän viikonlopun ohjelmassa olisi paikalliseen baariin ja yökerhoon, jonka nimi on Vegas, tutustumista ja huomenna olisi tarkoitus mennä paikalliseen eläinpuistoon, jossa on myös ulkoilualue uima-altaineen sekä kasvitieteellinen puutarha, joten eiköhän siellä mene melkeen koko päivä.
Ensi viikolla harjoittelua on vain 4 päivää, koska perjantain pitää mennä uusimaan viisumi, joten siellä voi mennä montakin tuntia, toivottavasti ei ole mitään ongelmia uusimisen suhteen. Harjoittelu on paikallisessa vanhainkodissa, joten saa nähdä millainen se on. Maanantaina 5.11 lähdemme maaseudulle viikoksi katsomaan mitä sairaanhoitajat siellä tekee, koska se kuuluu paikallisten opiskelijoiden opetussuunnitelmaan olla noin 3-4 viikkoa maaseudulla. Täällä hallitus päättä missä työskentelet valmistumisen jälkeen, jokainen saa töitä mutta se voi olla missä tahansa ja mitä alaa tahansa. Paikkaa ei pysty vaihtamaan. Onneksi me saadaa itse valita missä me halutaan työskennellä.